perjantai, 9. maaliskuu 2007

Feels like saturday.

Alkemia kiinnostaisi kovasti. Olen yrittänyt etsiä tietoa aiheesta sekä kirjoja, mutta tosi niukasti olen löytänyt. Eräänä päivänä sitten törmäsin netissä erääseen noituudesta kiinnostuneeseen henkilöön, ja juttelin hänen kanssaan tällaisista asioista. Kertoi sitten sattumalta että oli juuri ostanu alkemiasta kertovan kirjan Unio Mysticasta (www.uniomystica.fi). Ihmettelen sitä sinänsä, sillä nettisivuilta ei löydy ainoatakaan kirjaa joka kertoisi alkemiasta. Aion kyllä paikan päällä käydä vielä tarkistamassa tilanteen, kunhan rahaa on ja aikaa.

perjantai, 9. maaliskuu 2007

Sivun muokkaus.

Jostakin syystä en saa muutettua mitään kautta tuossa sivun oikealla sijaitsevien laatikoiden tekstien väriä. Ei onnistu laatikoiden muokkauksen kautta eikä sivun koodin kautta. Jos joku osaa auttaa, olkaa niin hyvät ja neuvokaa. Pidän kuitenkin tämän pohjan, sillä tämä on paljon parempi kuitenkin kuin mikään Vuodatuksen neljästä valmiista pohjasta.

Ohoh. Nyt tuolla näkyy jo muutama teksti valkoisella, hienoa! Tämäkin on edistystä. Katsotaan saanko mitään muuta aikaiseksi vielä.

Kohta alan kiroilla. Nyt katosi sivun otsikkokin näkyvistä. NONIIN ja nyt se ilmestyi taas. Hermohan tässä menee.

perjantai, 9. maaliskuu 2007

Drinking coffee and thinking why.

Ihan pian on Oestara. Niille jotka eivät tiedä mikä se on, mitä se tarkoittaa tai mitä silloin tapahtuu, seuraava linkki valaisee hiukan: http://www.varjojenkirja.com/sapatit/3.html .

Olisi upeaa jos 21.3. olisi jo niin lämmin, että pääsisin viettämään ainakin osan Oestaran rituaalista ulos. En ole ulkona rituaaleja vietellyt aiemmin, sillä aina on ilmaantunut jokin este. Harmittaa suuresti.

Luuta on vieläkin siunaamatta. Tahdon myös tehdä siihen koristuksia. Mietin ensin mustaa tussia, mutta sen jälkeen tulin miettineeksi sitä että se ei ole luontoystävällinen tapa eikä todennäköisesti näyttäisi edes hyvältä. Päädyin siihen, että kaivertaminen on paras vaihtoehto. Vielä on hiukan vaiheessa mitä kaivertelen, mutta ajattelin ainakin horoskooppimerkkiäni ja pentagrammia. Ainahan kaiverruksia voi lisäillä sitten jos tuntuu siltä ja sitten kun keksii mitä kaivertaa.

Jotkut pitävät minua varmasti hulluna, mutta en malttaisi odottaa että täytän 18 jotta pääsisin tatuoimaan itseäni. En ajatellut itsestäni mitään palapeliä tehdä, vaan ottaa vain muutaman kuvan joilla on oikeasti merkitystä. Kuten pentagrammi. Tässä vaiheessa sellaiset jotka ovat noitakammoisia tai jotakin, varmasti hyppäävät kattoon ja ajattelevat että onko tuo tyttö ihan sekaisin. Ei, en ole ihan sekaisin. Olen sitä mieltä, että uskontoni saa ja pitääkin näkyä minusta päällepäin. Ei mainostuksen takia, vaan siksi, että minusta se tuntuu oikealta. Minusta tuntuu oikealta pitää pentagrammia kaulassa, sormessa ja korvissa. Minusta tuntuu oikealta tatuoida ihooni pieni viisikanta. Minusta tuntuu oikealta. Siihen ei muuta tarvita.

torstai, 8. maaliskuu 2007

Morning is magical moment. Everything wakes up.

Luin erään nettikaverini Galleria-blogista hyvän idean. Hän oli keksinyt, että lähtee joka aamu aikaisin aamulenkille ihan itsekseen, ilman lastaan ja miestään, ennen kuin nämä heräävät. Tästä sain itsekin kipinän, olisi todella upeaa vain vetää löysät vaatteet niskaan (keväällä, kesällä ja syksyllä siis, ettei ole liian kylmä), napata mp3-soitin mukaan ja lähteä juoksemaan pitkin metsiä ja rantateitä. Olen aina rakastanut aamuja todella paljon, on vielä itsellä paljon energiaa ja on suuret odotukset päivästä, varsinkin jos tietää että jotain tapahtuu.

Mieleeni nousee kuva aamuauringosta ja aamukasteesta ja siitä heräävästä ilmapiiristä. On hiljaista sillä kukaan ei vielä ole niin aikaisin ylhäällä, kun minä juoksisin tai kävelisin ulkona satunnaisia reittejä ja kuuntelisin ja katselisin luontoa ja tuntisin kuinka uusi energia virtaa aamuauringon saattelemana kehooni. Jos olisi fiilistä, voisi käydä makuulle kalliolle ja sulkea silmät ja maata siinä ja vain olla ja unelmoida ja hengittää aamua sisäänsä.. Tuli todella luja hinku kevätsäihin että pääsisi luontoon ilman että täytyy koko ajan olla läpikotaisin jäässä pakkasten takia.

keskiviikko, 7. maaliskuu 2007

Mietteitä.

Olen tässä useaan otteeseen miettinyt, että sitten kun joskus tahdon naimisiin, tahdon Wiccalaiset häät. Olen punninnut vaihtoehtoja, jotka olivat joko kristilliset kirkkohäät tai siunaus kirkkohäiden muodossa, riippuen tilanteesta, tai sitten Wiccalainen hääseremonia. Vaikka mielestäni kirkkohäät olisivat upeat, tulin kuitenkin siihen tulokseen että tahdon tulla vihityksi sillä tavalla mihin itse uskon ja mihin kuulun.

Olkaa siunatut.

  • Minun taipaleeni wiccalaisena.

    Ensimmäisen kerran törmäsin Wiccalaisuuteen netissä surffaillessani. Olin tuolloin muistaakseni 9-vuotias. Etsin vain tietoa noituudesta ja päädyin lukemaan Wiccalaisuudesta, ja hetken luettuani totesin että ei tämä ihan minun juttuni ole, ja klikkasin sivun kiinni.


    Myöhemmin aina netissä oleillessani eteeni alkoi pomppia termi "Wiccalaisuus" ja "Wicca" sekä "luonnonuskonto", ja aloin kiinnostua aiheesta. Luin yhä enemmän ja enemmän asioita netistä, Wiccalaisuuteen liittyen, ja aloin päätyä siihen tulokseen että tämä ei olekaan mikään ihan huono juttu.


    Koko pienen ikäni olen ollut kiinnostunut noituudesta, ja olenkin itseasiassa syntynyt ns. noitasukuun. Tosin taidan olla ensimmäinen ihan kunnollinen noita suvussamme (ennustajanlahjoja omaavia sitten on ainakin kaksin kappalein), mutta ehkäpä en kuitenkaan ole viimeinen..


    Pystyin nimittämään itseäni noidaksi jo hyvin nuorena. En Wiccalaiseksi, vaan noidaksi. Tein taikoja ja luin noituudesta paljon, näin kaikenlaisia asioita ja uskoin ns. yliluonnolliseen.


    Olin viisitoista kun sain ensimmäiset kirjani jotka kertoivat Wiccalaisuudesta, riimuista ja yrteistä sekä jalokivistä, vaikka olin lukenutkin jo aiheesta todella reilusti netistä, ja tulostellut kaikenlaista.


    5.1.2005 vihkiydyin Wicca-uskontoon. Suoritin seremonian itse, ja täytyy sanoa että olo oli hiukan sekava mutta todella onnellinen ja oikea rituaalin jälkeen. Tunsin että olin vihdoin se joksi minut oli tarkoitettukin. Olin siis viisitoistavuotias vihkiytyessäni Wiccalaisuuteen.
    Harjoitan uskontoani yksin, en kuulu mihinkään coveniin. Sekin vaihtoehto kyllä on käväissyt mielessä, mutta tarkemmin ajateltuani olen tullut siihen tulokseen että pystyn paremmin keskittymään kun olen yksin ja saan tehdä niin kuin tahdon.


    Tähän mennessä olen jo suorittanut monia rituaaleja, lukenut paljon ja omistan kaikenlaista oheisvälineistöä, kuten kristallipallon, riimukivet, tarotkortit, sauvan, luudan, jalokiviä, yrttejä, koruja, kirjoja. Erinäisiä esineitä puuttuu, mutta en koe niitä niin tärkeiksi rituaalieni kannalta että minun pitäisi hätiköidä niiden hankinnassa. Omistan tavaroita joilla voin korvata esim. Athamen.


    Uskontoni näkyy minusta päällepäin varmasti, jos osaa katsoa ja tulkita oikein. Oikean käden etusormessa pidän hopeista sormusta jossa koreilee pentagrammi, samoin kaulassani pidän ketjua jossa on pentagrammi-riipus.
    Omistan myös kultaiset pentagrammi-korvakorut mutta niitä en usein korvissani pidä, sillä alkaa nopeasti kutisemaan ja tulehtumaan.
    Vasemman käden ranteessa pidän seitsemää ohutta hopeista ranneketjua, jotka tuovat elävästi mieleeni kuun ja Jumalattaren.

  • Henkilötiedot

    Wiccalaisen ajatuksia ja kokemuksia noituudesta, wiccalaisuudesta ja kaikesta muusta ns. yliluonollisesta.

  • Tagipilvi